Loppu hyvin kaikki hyvin. Alkuviikosta vielä tuskailin sairauden kourissa: vatsataudin ja flunssan takia sain edellisten 12 päivän aikana tehtyä kokonaiset kaksi 5 kilometrin lenkkiä. Mutta niin sitä vain kisapäivänä ryömittiin pedin pohjalta lähtöviivalle ja lopulta jopa ennätysvauhtiin.
Tein päätöksen osallistumisesta oikeastaan vasta perjantaina, ja lauantainakin arvoin vielä vitosen ja kympin välillä. Sairastamisen vaikutusta kuntoon oli vaikea arvailla, joten vitosen puolet lyhyempi kärsimys tuntui ihmisen heikossa mielessä turvallisemmalta vaihtoehdolta. Toisaalta jos juoksu kulkisikin, sitten harmittaisi, etten uskaltautunut kympille. Tästä syystä kallistuin lopulta kympille: ainahan sitä voisi höllätä vauhtia, jos touhu menisi liian vaikeaksi.
Iltastartin huono puoli on, että kisaa saa jännittää koko päivän. Koitin pitää nestetasapainoa yllä, syödä kevyesti ja puuhailla kaikenlaista kevyttä, mutta tuleva startti kummitteli koko ajan taustalla. Kisapaikalle saavuimme vaimon kanssa noin tunti ennen lähtöä; hän oli edelleen sairas, joten tuli tällä kertaa vain kannustamaan. Forum Marinumilla vallitsi tuttu kuhina ja juoksufiilikset alkoivat kohota. Sään puolesta luvassa oli selvästi miellyttävin yöjuoksuni: aiempien vuosien kylmien ja sateisten kelien sijaan tällä kertaa saatiin mukavan lämmin ja poutainen ilta.
Reiden venytys kisapituuteen.
Numerolapun noutamisen jälkeen vuorossa oli normaalit lähtörutiinit, vessakäynnit ja verryttelyt. Aukaisuvedot tuntuivat aika herkiltä, mikä nosti odotuksia. Olin valmistautunut henkisesti siihen, että alkuperäinen tavoitevauhti voi olla liian kovaa, mutta suunnittelin joka tapauksessa lähteväni ennätysvauhtia ja katsovani miten äijän käy. Verryttely valoi uskoa, että ainakaan ekoilla kilometreillä ei noutaja vielä tule.
Lähtö on ajoitettu hienosti juuri hämärän laskeutumisen aikaan, ja spottivalot luovat lähtöön huiman juoksujuhlan tunnelman. Ennen lähtöä huomasin olevani yllättävän levollinen, eikä sykekään ollut juuri koholla. Ilmeisesti sairastelu oli pudottanut pahimmat aikapaineet niskasta. Kun starttipistooli paukahti, kiihdytin heti aika reippaasti, jottan sain ruuhkassa hyvän juoksulinjan. Alkumatka on loivaa ylämäkeä, mutta eipä sitä alussa voimiensa tunnossa juuri edes huomaa.
Suora suoran perään.
Kymppi juostaan kahtena vitosen lenkkinä. Lenkillä on oikeastaan kolme suoraa: alussa Linnankadulla, sitten Itäisellä Rantakadulla ja lopuksi Läntisellä Rantakadulla hulppea 2,5 kilometrin ”loppusuora”. Ajattelin etukäteen, että nuo suorat täytyy yrittää juosta mahdollisimman kovaa, ja siltojen ylitykset ja mutkat voi sitten ottaa vähän rauhallisemmin. Ensimmäiset pari kilsaa meni hujauksessa ohi, ja sitten olikin jo aika kääntyä takaisin päin Läntiselle Rantakadulle, jossa harmillisesti puhalteli hieman vastatuuli. Olin vielä pahasti parin porukan välissä, joten peesiapua ei ollut tarjolla. Juoksu kulki onneksi edelleen mukavasti, ja pian huomasin jo kurvaavani toiselle kierrokselle.
Missasin vitosen kyltin, joten en ollut aivan varma puolivälin ajastani, mutta jotain n. 18.30 tiesin sen olevan. Tässä kohtaa iski pieni epätoivon tunne: tästä kun hieman hyydyn niin lopputulos on sama tai jopa hieman huonompi kuin viime vuonna. Olin kuitenkin päässyt mukaan noin viiden hengen porukkaan (jossa juoksi muun muassa Paula Tukiainen) ja selvittyäni Linnankadulta aloin sisuuntua uudelleen. Käännösten jälkeen sain jopa tahtia hieman kiristettyä ja ohitin muutaman juoksijan ennen viimeistä käännöstä. Psyykkasin itseäni, että tuon mutkan jälkeenhän sitä ollaankin sitten jo loppusuoralla.
Loppusuoran aluksi peesasin jonkin matkaa toista juoksijaa, kunnes hieman kauempana näkyvä selkä alkoi houkuttaa. Siirryin vetämään ja yritin hivuttautua lähemmäs edessä menevää juoksijaa. Ero ei kuitenkaan mainittavasti pienentynyt, ja pian tulimme reitin inhottavimpaan osaan, josta ei oltu vielä siivottu hiekoitushiekkoja. Vauhti hidastui hiekalla väistämättä, mutta onneksi sen jälkeen oli luvassa vielä puhdas osuus.
Vilkuilin kilometritolppien kohdalla kelloa ja tiesin, että alle 37 minuuttiin oli mahdollisuudet. Harmillisesti ero edessä menevään ei tuntunut pienenevän, mutta kun takaa tulikin yksi juoksija ohi, tiesin tilaisuuteni koittaneen. Iskin kantaan kiinni ja hän hinasi minut iskuetäisyydelle. Aivan lopussa sai jo vähän väistellä vitosen maaliintulijoita, mutta pari sataa metriä ennen maalia pääsin vihdoin maalitauluni rinnalle, ja oli aika panna iso vaihde silmään. Hämärän reitin jälkeen maalin valot tuntuivat sokaisevan kirkkailta, mutta juoksu sujui loppuun asti vahvasti ja juoksin valoon minkä jaloistani pääsin. Ohittamani juoksija pysyi takana.
Loppuaika oli kauniin symmetrinen 36.36, eli ennätys parani 40 sekuntia. Kympin sakki jäi harmittavasi kolmen sekunnin päähän. Tapahtumana Aurajoen yöjuoksu on edelleen huikea: öinen kaupunki, huippunopea reitti ja humalaiset kannustajat ovat lyömätön yhdistelmä. Ensi vuonna uudestaan – ja toivon mukaan taas uudelle minuuttiluvulle.
