Kaikki ruutuaika on kulunut viime aikoina futiskisojen parissa, joten blogi on jäänyt pienemmälle huomiolle. Ulkoilua en sentään ole kokonaan hylännyt! Kevään kisojen jälkeen ja lomalla on ollut tapana tehdä vähän epätavallisempia juttuja, ja kesälomareissun suuntautuessa Kainuuseen mieltä alkoi kutkutella pitkä polkulenkki Vuokatin vaaroilla.
Suunnittelin reitin Stravassa ja Movescountissa muutamien reunaehtojen puitteissa. Ensinnäkin halusin reitin kulkevan Vuokatin vaarajonon yli. Toiseksi reitin piti olla ympyrä, jottei tarvitse järjestää mitään noutoja ja jättöjä. Kolmanneksi puoleen väliin piti saada tankkauspiste, koska mukana ei ollut juoksureppuja ja muutenkin on mukavampi juosta ilman isoja kantamuksia. Sopiva lähtöpiste löytyi Rönköstä, josta UKK-reitti vie vaarojen yli Vuokattiin. Vuokatin urheiluopistolta saisi välipalaa, ja takaisin voisi palata itäpuolen latupohjia. Matkaa reitille tulisi noin 26 kilometriä ja nousua lähemmäs kilometri eli ihan rapsakka polkupitkis. Valmista reittiä voi ihmetellä Movescountissa.
Startti oli puolen päivän aikaan. Tosiaan juoksureppua ei ollut mukana ja juoksuvöitäkin meillä oli vain yksi, joten hieman piti miettiä, mitä mukaan otetaan. Ahdoin shortsien taskuun puhelimen ja avaimet, minkä lisäksi juoksuvyöhön saimme yhden pillimehun juomaksi. Puolessa välissä saisi sitten Vuokatista täydennystä. Jätimme auton Rönkön parkkipaikalle, josta UKK-reitti löytyi helposti.
Rennolla askeleella ylös.
Piirsin reitin vastapäivään, mutta päädyimme lopulta kiertämään sen myötäpäivään luu kurkkuun -periaatteella eli käytännössä heti lähdettiin kipuamaan vaaroille. Vaaroja taisi olla kymmenkunta ja kaava oli selvä: ylös vaaralle, toista puolta alas ja taas ylös seuraavalle. Polku oli ainakin tällaiselle maantiejuoksijalle melko teknistä juurakkoa ja kivikkoa ja välillä kunnon kipuamista. Matka eteni siis aika hitaasti ja 26 kilometriä alkoi kuulostaa aika pitkältä matkalta…
Noin puolessa välissä menomatkaa imettiin pillimehu huiviin. Jäätävä määrä hyttysiä varmisti, ettei tauko venynyt liian pitkäksi. Maisemat olivat kyllä hienot. Viimeisillä vaaroilla polkutreeni muuttui porrastreeniksi, kunnes vihdoin saavuimme Vuokatin laskettelukeskuksen huipulle. Sieltä olikin sitten pitkä alamäkilaskettelu taukopaikalle. Kolmeentoista kilometriin olimme saaneet kulumaan tunnin ja 40 minuuttia.
Mehutauko vaaralla.
Vuokatti Sport Resortin kahviossa tankkasimme vichyä, energiapatukkaa ja suolapähkinää ennen paluumatkalle lähtemistä. Onneksi paluureitti oli huomattavasti juostavampi. Alkuun oli tosin melkoisesti nousua, kun reittimestarin erikoinen teki vielä pienen mutkan huipulle, mutta sen jälkeen olikin sitten pitkät pätkät rentoa laskettelua latupohjia pitkin. Ihan hyvä, sillä menomatkan vaarat olivat imeneet jaloista enimmät mehut. Matkaa paluulle tuli itse asiassa lähes kaksi kilometriä enemmän kuin menolle, mutta ajassa ei tainnut olla kauheasti eroa, eli reitti oli tosiaan helpompi. Sen verran koko reissulle tuli kuitenkin kilometrejä ja nousua, että lopussa tiesi jotain tehneensä.
Alkupuolen reitti on osa Vuokatti Trail Challengen reittiä. Kyllä hieman mietitytti tällaista maantiejuoksijaa, miten tuota kivikkoa oikein kilpaa juoksisi… Mutta nähtävästi vuorikauriit ovat eri menijöitä! Tällaisena retkeilynä kyllä oikein mukava paketti ja mukavaa vaihtelua asfalttipitkiksiin – joka viikonlopulle vähän liian hapokasta.
Huh huh.